Kiertotalous muokkaa muovipakkausalan osaamistarpeita

Muovipakkausala muuttuu sääntelyn ja uusien materiaalien myötä. PackAlliance-hankkeen työpajassa pureuduttiin siihen, mikä on muovipakkausalan toimijoiden nykyinen kompetenssi kiertotalouden näkökulmasta ja millaista osaamista tarvitaan tulevaisuudessa? Esiin nousivat yhteisen termistön, viestinnän, yhteistyön ja arvoketjun kokonaisvaltaisen ymmärryksen tarve – kuluttajia unohtamatta.  

Huhtikuisessa työpajassa pohdittiin, mitkä ovat tärkeimmät taidot ja tiedot sekä koulutus, jota tarvitaan tulevan kymmenen vuoden aikana. Mitä ovat uudet materiaalit ja biomateriaalit? Miten muovipakkausten ekologista suunnittelua ja valmistusprosesseja voidaan edistää? Miten ympäristökuormaa ja resurssien käyttöä voidaan vähentää? Miten kansalaiset saadaan aktivoitua kierrättämiseen ja ekologiseen ajatteluun? Miten muovipakkausjätteiden sivuvirrat muutetaan arvokkaiksi aineiksi ja tuotteiksi?

− Näistä teemoista tarvitaan keskustelua ja yhteistä tekemistä, sillä muovipakkausten kiertotalous ei ole vielä kuitupakkausten tasolla, totesi työpajan vetäjä, lehtori Nina Kukkasniemi Tampereen ammattikorkeakoulusta.

Alan arvoketju on polveileva. Yhteistyötä tehdään moneen suuntaan; pakkaavan teollisuuden, keskusliikkeiden, lainsäätäjien, raaka-ainetoimittajien, koulutussektorin ja kuluttajien kanssa. Myös haasteet ovat moninaiset.

Lainsäädäntö muovin ympärillä muuttuu. Pakkausjätteen kierrätettävyysasteen pitää olla 70 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. EU harkitsee muoviveroa ja vihreän talouden kehitysohjelma lisää kunnianhimoa kiertotalouden edistämiseen.

Yritysnäkökulmaa avasi Reijo Kauppi Pyrollista. − Muovin monet laadut ja merkinnät eivät ole alankaan ihmisille helppoja. Meidän on huomioitava roskaamispotentiaali, kierrätettävyys, hiilijalanjälki, uudelleenkäyttö ja uusiutuvat raaka-aineet.

Hän muistutti, että sääntely kiristyy erityisesti muovien osalta. − Kertakäyttötuotteita rajoitetaan. Jätehierarkian kautta jätteitä tulisi vähentää 4R-säännöllä eli arvojärjestyksessä reduce, reuse, recycle ja recovery eli vähentäminen, uudelleenkäyttö, kierrätys ja hyötykäyttö.

Kauppi lisäisi vielä kaksi ”ärrää”, rethink ja renew, eli uusi ajattelutapa ja uudistaminen. − Se, millaisia koulutustarpeita alalla tulevaisuudessa on, lähtee vahvasti näistä kuudesta. Muovi on arvokas raaka-aine varsinaisen käyttönsä päätteeksikin.

Suomen Pakkausyhdistys ry:n toimitusjohtaja Antro Säilä korosti tarvetta lisätä materiaalien kierrätystä koko yhteiskunnassa. – Jätteet ovat uutta raaka-ainetta. Puolet kaikista pakkauksista käytetään elintarvikkeiden pakkaukseen. Yhden kinkkusiivun vähenemisellä ruokajätteistä on suurempi merkitys kuin yhdellä pakkauksella, hän painotti. Säilä nosti esiin myös koronaviruksen aiheuttaman muutoksen suhtautumisessa muoviin, koska pakatut tuotteet ovat varteenotettava keino välttää virus.

Työpajassa summattiin työelämän arvokkaita näkemyksiä ja osaamisvajeita. Alalla on työpajaan osallistuneiden mielestä vahva substanssi- ja raaka-aineosaaminen sekä halu ymmärtää eri muovilaatuja, niiden käyttöä ja kierrätettävyyttä.

Pakkausalan ammattilaisten yhteistyötä koko arvoketjun läpi on syytä lisätä. – Osaamista ja tietoja jaetaan kansainvälisissä verkostoissa, ja yhteistyöpotentiaalia löytyy lisääkin, summasi erikoissuunnittelija Eija Syrjämäki. − Muovin kierrätysketjuun liittyvää ymmärrystä pitää kasvattaa myös globaalilla tasolla.

Heikkoutenamme on koulutuksessa käsiteltävän lainsäädännön käytännönläheisyyden puute, joka näkyy mm. opinnäytetöissä. – Opetusmenetelmiä pitää uudistaa, jottei opetus ole pelkkää lain pänttäämistä vaan säädösten viemistä yrityksiin konkreettisesti, totesi hankkeen projektipäällikkö, lehtori Marita Hiipakka.

– Opiskelijamme tekevät myös yritysyhteistyötä ja auttavat ratkomaan yritysten autenttisia ongelmia. Näistä meillä on hankkeessa myöhemmin yritystyöpajoja, joihin kaikki muovipakkausalan toimijat ovat tervetulleita mukaan, hän kertoi.

Aspelin-konsernin toimitusjohtaja Jarmo Aspelin kannusti koko alaa tekemään muovin kierrätysasiat mahdollisimman yksinkertaisiksi sekä kansallisella että eurooppalaisella tasolla, jotta kierrätys helpottuisi ja samalla myös muovien imago kohentuisi. PackAlliance -hankkeessa luodaan eurooppalainen hub-verkosto, jossa yhteistyötä voidaan edelleen tehostaa.

Hankkeessa on tunnistettu neljä keskeistä teemaa: uudet materiaalit ja biomateriaalit, ekologinen suunnittelu ja uudet valmistusprosessit, kansalaisten vuorovaikutus ja ekomarkkinointi sekä muovipakkausjätteiden hallinta ja kierrätys. Työpajan osallistujat tunnistivat näiden osaamistarpeita SWOT-analyysin avulla. Ryhmiä fasilitoivat Tampereen ammattikorkeakoulun hanketoimijat.

Ryhmä keskusteli muovialan koulutuksen vähenemisestä viime vuosikymmeninä. – Nyt kaivataan muovien perusosaamista ja -koulutusta materiaaleista, niiden ominaisuuksista ja teknologioista. Sitä tarvitaan erityisesti kierrätyksen kehittämisessä ja biomuovien haltuunotossa, muistutti Muovipoli Oy:n Sauli Eerola.

Osallistujat näkevät kehitettävänä asiana myös alan ammattilaisten yhteisen terminologian. He suosittelevat yhtenäisiä pakkausmerkintöjä sekä selkeiden ohjeiden antamista pakkausten kierrättämisestä ja siitä, miten niistä tiedotetaan kuluttajille. Medialla on iso rooli totuudenmukaisen tiedon jakamisessa.

Kansalaisten vuorovaikutuksella ja ekomarkkinoinnilla on merkitystä. Kuluttaja pitää nostaa keskiöön.  – Nyt hukataan peruskuluttajat; pakkaukset ovat vaikeaselkoisia, eikä tavallinen kuluttaja ymmärrä merkintöjä kierrätyksen näkökulmasta. Brändit ovat lisänneet selkeämpää ohjeistusta, mutta vielä tarvitaan palvelumuotoilua ja EU-lainsäädäntöä. Nyt merkinnät ovat enemmän teollisuuden näkökulmasta sovittuja, summasi osaamispäällikkö Leena Mäkelä.

Tarvetta on myös alustalle, jossa tätä yhtenäistä tietoa jaetaan. Yhtenevän ohjeistuksen ja säännöstelyn puute näkyy kaupoissakin. − Yrityksillä on kirjavaa ekomarkkinointia. Markkinointiväittämien tulisi olla yhteismitallisia, totesi Muoviyhdistys ry:n edustaja Vesa Taitto.

Suomen Uusiomuovia edustava Katja Laitinen kertoi, että lajittelu on yritetty tehdä kuluttajille helpoksi. − Pääsääntö on se, että jos tunnistat materiaalin muoviksi ja muovipakkaukseksi, niin laita keräykseen. Se, että onko pakkaus lopullisesti kierrätettävä ja tehdäänkö siitä uusiomuovia, on materiaalin kierrättäjän tehtävä määritellä.

Uusien materiaalien kehittäminen ei pelkästään riitä, vaan tarvitaan myös teknologiaa muovin uudelleenkäyttöön. Opiskelijoita tulisi käyttää uusien käytäntöjen innovointiin. On selvää, että jo toteutetut tuotantolinjat saattavat rajoittaa intoa siirtyä kestävän kehityksen mukaiseen politiikkaan. Poliittinen päätöksenteko on otettava mukaan, jotta ympäristölle haitallisia päätöksiä ei tehtäisi. Koronaviruksen kaltaiset poikkeukset osoittivat, että mekaaninen kierrätys voi olla haastavaa poikkeuksellisissa olosuhteissa.

Lopuksi, kun tarkastellaan tulevia kykyjä, tärkein odotus muovialan tulevaisuuden osaajilta on kokonaisvaltainen alan arvoketjun ymmärtäminen. Muoviteollisuuden elinkaariajattelun, yhteistyöosaamisen ja tietämyksen jakamisen taitojen tulisi olla tulevaisuuden työvoiman oppimisen ja osaamisen ytimessä.